Muutaman vuoden ikäinen suomalainen Spinnova etsii hyvää vauhtia ratkaisuja sekä metsä- että tekstiiliteollisuuden pullonkauloihin. Rohkeasti ja yhteistyöllä omaa innovaatiotaan eteenpäin vievää yritystä ohjaa halu ratkaista tekstiiliteollisuuden materiaalihaaste ja tehdä parempaa tulevaisuutta.
Spinnova on VTT:n spin off -yritys, joka aloitti toimintansa vasta vuonna 2015. Toimitusjohtaja Janne Poranen veti VTT:n biomateriaali-tutkimusta ja toinen perustaja Juha Salmela toimi yhtenä tiiminvetäjänä. Poranen kiersi maailmalla kertomassa suomalaisen metsäsektorin huippuinnovaatiosta, mutta näki niissä pullonkaulan: innovaatiot eivät siirtyneet markkinoille oikeaksi liiketoiminnaksi. Myös halu viedä yhteistä ideaa eteenpäin vaikutti siihen, että miehet perustivat Spinnovan.
– Haluamme tehdä oman pienen osamme siitä, että maailmassa tehtäisiin asioita järkevämmin. Pyrimme löytämään parempia teknillisiä ratkaisuja tekstiiliteollisuuden materiaalihaasteeseen, sanoo Spinnovan toimitusjohtaja Janne Poranen.
Spinnovan tavoitteena on löytää uusi kuitupohjainen, esimerkiksi selluloosasta jalostettu tekstiilimateriaali ja pystyä tarjoamaan se kaikkien kuluttajien käyttöön. Tällä hetkellä menossa on esiteollinen vaihe. Pilotointivaiheen konsepti on kiinnitetty ja Jyväskylässä on käynnissä teollisen pilottilaitoksen rakennustyöt.
– Tarkoitus on ensi vuonna tuottaa kuitua suurempia määriä mm. Marimekon tarpeisiin, jotta päästään tekemään oikeita asiakas- ja kuluttajatestejä ja katsomaan minkälaisia tuotteita pystymme lopulta tuomaan markkinoille. Lopullinen liiketoimintamalli on vielä auki.
Avain on yhteistyössä
Poranen pitää Marimekon kanssa solmittua yhteistyötä kaikin puolin hedelmällisenä. Kummankin yrityksen tavoitteena on löytää uusi, kestävämpi tulevaisuuden ratkaisu ja kumpikin tuo pöytään oman osaamisensa.
– Marimekko on tekstiiliteollisuuden vahva osaaja ja yksi tunnetuimmista suomalaisista brändeistä. He ymmärtävät äärettömän hyvin mitä lopputuotteelta vaaditaan ja millaisia ominaisuuksia pitää kehittää, jotta kuitu toimii. Yhteistyö on tuonut Spinnovalle myös paljon positiivista näkyvyyttä ja kontakteja. Tässä vaiheessa on tärkeintä, että laitamme alusta asti tuotekehitysosaamisemme yhteen hyvän lopputuloksen saamiseksi.
Spinnova osallistui New Fibres -ekosysteemin rakentamiseen sen valmisteluvaiheessa. Poranen kiittelee myös muita julkisen puolen toimijoita, kuten Business Finlandia sekä yliopistoja ja tutkimuslaitoksia, joiden avulla myös Spinnova on ponnistanut eteenpäin. Tulevaisuudessa Poranen toivookin Spinnovan voivan vastavuoroisesti toimia inspiraationa pienille markkinoille pyrkijöille. Vaikka yritys on omalla teknologiallaan maailmassa ainoa ja kansainvälinen kiinnostus valtavaa, näkee Poranen muidenkin yritysten menestymisen vain positiivisena asiana.
– Suomessa ja Pohjoismaissa on paljon erilaisiin liuotusprosesseihin perustuvia teknologioita kehitteillä. En näe niitä kuitenkaan kilpailijoina. On pikemminkin hyvä, että syntyisi entistä enemmän myös puupohjaisia raaka-aineita hyödyntäviä teknologioita vahvistamaan mielikuvaa, että puusta on muuhunkin kuin selluloosaan ja paperiin.
Uudella kuidulla on lupaavia ominaisuuksia
Spinnovan kehittämällä teknologialla selluloosasta saadaan tekstiilikuitua mekaanisesti ilman liuotusprosesseja ja vain murto-osalla siitä vedenkäytöstä mitä puuvilla vaatii. Periaatteessa materiaali on myös täysin kierrätettävää. Raaka-aineena voidaan myös käyttää muita kuin puupohjaisia raaka-aineita, esimerkiksi jätevirtoja.
Kuidun käyttöominaisuuksia kehitetään Marimekon kanssa aktiivisesti, mutta vielä on aikaista sanoa, miten uusi kuitu vertautuu esimerkiksi puuvillaan tai viskoosiin.
– Nyt olemme kehittäneet perusmekaanisia ominaisuuksia, kuten kestävyyttä ja venyvyyttä, niissä olemme jo kohtuullisen hyvällä tasolla. Puupohjainen kuitu on myös äärettömän miellyttävän tuntuista ja poikkeaa hyvin paljon tekokuiduista. Kuidulla on hyvä lämpimän ja kylmän eristämiskyky ja todennäköisesti se ei myöskään ole mitenkään allergisoiva. Myös kosteudensiirtokyky vaikuttaa todella mielenkiintoiselta.
Into innovoida ei kuitenkaan lopu nyt kehitteillä olevan pilotoinnin valmistumiseen. Kymmenen vuoden päästä Poranen toivoo Spinnovan olevan edelleen kehityksen kärjessä.
– Toivottavasti teknologiamme on levinnyt maailmalle ja on käytössä mahdollisimman monessa paikassa. Sitä kautta myös Spinnova pystyy edelleen kasvamaan ja toimimaan teknologiakehittäjäyrityksenä aloitetun tuotannon rinnalla.